HELENA SINERVO
Ajatuksia proosateoksistani

Prinssi Ahava ja riipuksen arvoitus (2012, WSOY)

Teos on seikkailukertomus 8–12-vuotiaille lapsille sekä fantasiagenrestä pitäville nuorille ja aikuisille.

Ensimmäiset idut tähän tarinaan sain jo runsaat 13 vuotta sitten, kun tilanne omassa elämässäni muistutti hieman Prinssin tuloa Pataranian hoviin. Lukija saa itse päätellä, ketä kirjan henkilöistä tekijä eniten muistuttaa. Teos aloittaa Patarania-sarjan, jossa oppinut Kuningatar Caramella lähettää Prinssi Ahavan vaaralliselle matkalle. Mukaan lähtevät viisas ja verkostoitunut varis Hodari, katu-uskottava kolli Jakke Viilee, hiukan yksinkertainen mutta rehti Possu Timangi sekä hulvaton pukki Hassu Hovirunoilija.










Tykistönkadun päiväperho (2009, WSOY)

Kaikkien perhesuhteiden joukossa juuri äiti tytär-suhdetta pidetään psykoanalyyttisissä teorioissa vaikeana ellei jopa mahdottomana palana. Romaanini päähenkilö Mette on saanut kasvaa psykoanalyytikkoäitinsä Raakel Vainonsuun henkisesti julman tarkkailun kohteena. Äitinä hän ei onnistu luomaan toivomaansa kontaktia murrosikäiseen tyttäreensä.

Romaani ei ole ainoastaan psykologinen kehityskertomus. Olin pitkään halunnut kirjoittaa teoksen, joka olisi tarkka seksuaalisuuden kuvauksissaan kuin Pentti Holapan Ystävän muotokuva, moraaliton kuin Jean Genet’n Querelle, rivo ja ärsyttävä kuin Michel Houellebecqin yhteiskuntasatiirit, humoristisen provosoiva ja artistinen kuin Thomas Bernhardin Hakkuu, filosofinen kuin Jean-Paul Sartren Inho, runollisen groteski kuin Herta Müllerin Ihminen on iso fasaani ja yhtä säälimätön luotaantyöntävyydessään kuin Elfriede Jelinekin teokset.

Mette luo omasta seksuaalisuudestaan elämäntaidetta, jossa hän kuluttaa miehisiä elimiä omien halujensa ja fantasioidensa mukaan. Olennaista hänen eroottisissa sessioissaan on, että hän ottaa itse vastuun omasta tyydytyksestään eikä odota sitä passiivisesti seksikumppaneiltaan. Kuten kaikki aatteet, myös Metten radikaalifeministinen ideologia kompastuu arkeen ja realiteetteihin, ihmisten epätäydelliseen maailmaan, jossa kaikki ei suju suunnitelmien mukaan.











Runoilijan talossa (2004, Tammi)

Romaanin runoilija Eeva-Liisa saapuu joululomalla 1971 Andalusiaan kartoittamaan talonsa romahtaneen katon aiheuttamia tuhoja. Uuden katon rakennusurakkaan kietoutuu toinen iso urakka: kirjailijahaastattelun teko. Anna-Liisa, yksi Eeva-Liisan onnettomista rakkauksista, matkustaa Espanjaan hiihtolomalla 1972 haastatellakseen erakkomaista runoilijaa.

Kun Eeva-Liisa penkoo syyssateiden tuhoamia aarteitaan, hän käy samalla läpi valokuvia ja kirjeitä, jotka herättävät muistoja. Niitä hän kertoo romaanin episodeissa.

Aluksi minua kiinnosti ääneen lausumaton pettymys rakkaudessa, mikä ilmeni selvästi Eeva-Liisa Mannerin jälkipolville säilyneissä kirjeissä Anna-Liisalle. Sen vuoksi sijoitin romaanin ensimmäisen version vuoteen 1965, jolloin runoilija varusti hankkimaansa taloa Churrianassa, Andalusiassa. Kokonaista romaania ei kuitenkaan voi onnistuneesti rakentaa pelkkien vaikutelmien varaan, vaan siinä on tapahduttava jotakin.

Toinen versio keskittyi kirjailijahaastattelun tekoon hiihtolomaviikolla 1972. Silloin ongelmaksi tuli painopisteen siirtyminen liikaa Eeva-Liisasta Anna-Liisaan. Kolmannen, julkaistun version rakenne kirkastui minulle lentokoneessa matkalla Tukholmasta Visbyn Kirjailija- ja Kääntäjäkeskukseen, missä teos olennaisilta osiltaan syntyi.