Runoilijan talossa
Romaani
Tammi, 2004
ISBN: 951-31-3616-7
Eeva-Liisa Manner (1921-1995) on sodanjälkeisen kirjallisuutemme merkittävimpiä modernisteja. Runoilijan talossa on raikkaan omaperäisesti kirjoitettu elämänkertaromaani, joka kuvaa hänen elämänsä ydinalueita: rakkauden piinaa ja uskonnollista kaipuuta, haavoittuvaa lapsuutta ja kirjailijantyötä. Runoilijan talossa voitti vuoden 2004 Finlandia-palkinnon. Lue näyte teoksesta!
Tekijältä:
Runoilijan talossa sai alkusysäyksensä, kun Silja Hiidenheimo tilasi minulta runoilija Eeva-Liisa Mannerin elämäkerran talvella 2000. Manner oli minulle tärkeä runoilija, olin kirjoittanut hänestä aikaisemminkin. Siljan kanssa oli puhetta asiaproosasta, kuitenkin esseistiseen tyyliin. Hän korosti, että minulla oli täysin vapaat kädet. Hahmottelin mielessäni Veijo Meren Aleksis Stenvallin elämän tyyppistä teosta.
Ryhdyin keräämään tietoja. Kävin haastattelemassa Mannerin tunteneita ihmisiä, joista monet olivat jo kovin iäkkäitä. Luin kaiken mitä arkistoista löysin. Luin myös Mannerin tuotannon laidasta laitaan uudelleen. Elämänkulkua koskevissa tiedoissa oli hirveästi aukkoja. Vaikutti myös siltä, että moni oli haluton keskustelemaan tietyistä, tosista ja keskeisistä aiheista. Eeva-Liisa oli rakastunut myös joihinkin naisiin, se oli ilmeistä, mutta hänen sukupolvelleen se oli tabu. Koska minulla oli kädet työtä täynnä ilman Manneriakin – kirjoitin syksyllä ilmestyvää runoteostani Ihmisen kaltainen, senttailin kriitikkona Hesariin sekä opetin luovaa kirjoittamista – projekti eteni alkuun hitaasti.
Mutta sitten luin SKS:n arkistossa Eeva-Liisan kirjeet Anna-Liisa Mäenpäälle, ja tietyt asiat jäivät vaivaamaan mieltäni. Eeva-Liisa oli 1960-luvun puolimaissa hankkinut Churrianasta Andalusiasta kauniin talon, jota hän kutsui savipömpeliksi. Kuvaukset esineistä ja pitkistä helteistä, ihmisistä ja työprosesseista, muistoista ja arjen hetkistä herättivät mielikuvitukseni. Kirjeiden kipeä, surullinen kaipuu kosketti, niiden ääneen lausumaton pettymys rakkaudessa. Kaikki tämä ilmeni rivien väleistä, sanomatta jätetyistä, vihjatuista asioista. Päättelin yhtä ja toista Eeva-Liisan toistuvista pyynnöistä hävittää tietyt kirjeet, joista saattaisi koitua hankaluuksia niiden vastaanottajalle, mikäli ne joutuisivat vääriin käsiin. Siihen aikaanhan homoseksuaalisuus oli rangaistava rikos. Päätin, että kirjoittaisin tietokirjan sijaan romaanin.
Runoilijan talossa alkaa siitä, kun Eeva-Liisa tapaninpäivänä 1971 katselee maanjäristyksen aiheuttamia tuhoja Churrianan talossaan. Katto on romahtanut, ja koko syksyn on satanut sisään. On pestattava urakoitsija rakentamaan uusi katto. Kattourakan lisäksi edessä on kirjailijahaastattelun teko. Anna-Liisa on tulossa Churrianaan hiihtolomalla 1972 mukanaan magnetofoni. Nämä kaksi asiaa ovat romaanissa se, mitä siinä tapahtuu, sen "juoni".
Kun Eeva-Liisa penkoo syyssateiden tuhoamia aarteitaan, hän käy samalla läpi valokuvia ja kirjeitä, jotka herättävät muistoja. Näitä syväsukelluksia ihmiselämän tragiikkaan hän kertoo romaanin episodeissa.
Pitkien ja perusteellisten taustatöiden jälkeen kirjoitin romaanin valmiiksi melko tiivistä tahtia. Alkupuoli syntyi Visbyn residenssissä helmikuussa 2004 heti Tilikirjan ensiversion jälkeen, loput Villa Kivessä työhuoneella. Palautin korjausvedokset juhannusviikolla. Muistan tuota aikaa onnen aikana.