Täyttä ainetta
Runokokoelma
WSOY, 2007
ISBN: 978-951-0-33318-1
Osta kirja
Helena Sinervon seitsemäs runoteos avaa uusia suuntia viime vuosien proosarunouteen. Se kietoo rauhan, mystisen ja pyhän osaksi arkea. Täyttä ainetta on musikaalinen ja konkreettisesti värikäs runokirja. Lue näyte teoksesta!
Tekijältä:
Täyttä ainetta on saanut inspiraationsa kolmesta lähteestä: tiibetinbuddhalaisuudesta, mustista neliöistä sekä pyrkimyksestä uudistaa proosarunoa lajina. Tämän kirjan syntyvaiheissa vuonna 2006 luin Sogyal Rinpochen Tiibetiläisen kirjan elämästä ja kuolemasta sekä Tiibetiläisen kuolleiden kirjan. Yksi keskeisimmistä ajatuksista näissä teoksissa on se, että kuolevaa autetaan kokemaan kuolema inspiroivana tapahtumana. Kuolemaa ei siis pyritä välttelemään viimeiseen saakka, vaan kuolevaa rohkaistaan menemään sitä kohti, yhtymään sen häikäisevän kirkkaaseen valkoiseen valoon. Tämä oli minulle tärkeää ja lohdullistakin vuosina, jolloin lapsuudenperheessäni tapahtui peräkkäin neljä kuolemaa.
Kazimir Malevichin (1879 – 1935) Musta neliö on yksi modernin maalaustaiteen ikoneista. Näin mustia neliöitä EMMAssa venäläisten 1900-luvun alun avantgardistien näyttelyssä. Mieleeni jäi yksi sitaatti Malevichilta. Siinä sanottiin, että neliö on ainoa muoto, jota ei löydy luonnosta, ja siksi sen sen täytyy tulla Jumalalta.
Neliön toistamisen maalauksesta toiseen on täytynyt merkitä kuvataiteellista meditaatiota, eräänlaista rukousta. Sain ajatuksen toistaa neliöt runoteoksessa tavalla, joka ylittäisi maalaustaiteen kaksiulotteisen pinnan. Jos kirjan neliöillä olisi yhteinen keskipiste, isommat neliöt häämöttäisivät aina pienempien neliöiden reunoilta sivun lävitse. Näin meditaationi ”Jumala” emanoituisi koko kirjan lävitse yhdestä pisteestä ja saisi aikaan tilallisesti koetun ”Pyhän Kirjan”.
Kolmas idea on teoksen kirjoittaminen proosarunoelmaksi, jonka erillisten runojen nimet muodostavat oman ajatuksellisen kokonaisuutensa. Runojen nimistä syntyvä runo ikään kuin soi omana pitkänä ja hitaana melismanaan kaikkien runojen yllä. Lopussa se kertautuu, kun lukija huomaa, että sisällysluettelo muodostaa runon.
