Tiikerin tehtävät

Mestarillisen kirjailijan vavahduttava, tarkka ja lumoava runokokoelma voimista, jotka sukupolvesta toiseen raapivat ja huutavat ihmisen sisällä.

Runojen puhujan arkeen, uniin ja ajatuksiin hiipii tuon tuosta tiikeri. Kolmesataa kiloa eläintä avaa runoissa väylän raivoon, muistamiseen, oikeudentajuun ja kaipuuseen. Räjähtävä voima pauhaa runoissa kita auki ja rouhaisee lopulta niskat poikki koko patriarkaatilta, hirviöistä tuhoisimmalta.

"Tiikeri loikkaa sumuun pukeutuneena alkovista
ja rouskaisee hirviöltä kaulan poikki, juo veret.
Tiikerin ja minun välillä ei ole mitään rajaa.
Miten maukasta liha voikin olla, melkein kuin
tryffeliä suupielistä nuoleskelisi."

Tekijältä

Olen nähnyt unia tiikereistä jo vuosikymmenien ajan. Yksi unityyppi on sellainen, jossa minulla on tiikeri lemmikkinä, ja sillä on vaikeuksia mahtua hissiin kun lähdemme ulkoilemaan. Minulle on selvää – mutta naapureille ei – että pedolle on annettu sedatiiveja, rauhoittavia lääkkeitä eikä se ole aggressiivinen. Olen silti huolissani naapurien reaktioista. Jos he sattuisivat yhtaikaa rappukäytävään, ehkä he pelästyisivät ja saisivat sydänkohtauksen. Siitäkin olen huolissani, että rauhoitteiden teho voisi loppua tai että jonakin päivänä unohtaisin antaa niitä sille.

Tiikeri on tavattoman voimakas. Halaan sen suurta raidallista ruumista ja tuntuu kuin itse voimistuisin.

Monia muitakin unityyppejä on. Kirjoittaessa mielikuvitus on luonut niitä myös lisää ja yhdistänyt muihin asioihin, joita pulppuaa niin sisäisestä kuin ulkoisesta elämästä. Eräänä hyvin sumuisena päivänä ensimmäinen tiikeriruno alkoi hahmottua, kun istuin junassa Tampereen rautatieasemalla matkalla kohti Helsinkiä.

Olen usein miettinyt, mitä tiikeriunet yrittävät kertoa minulle. Tiikeri on kissapedoista suurin, se rouhaisee yhdellä saaliin niskaan kohdistetulla iskulla vesipuhvelin tai gaurin hengiltä. Arkkityyppisesti kissaeläimet liittyvät naiseuteen, ja pedot ovat tietysti vaarallisia. Olenkin etsinyt selitystä kirjoista, jotka käsittelevät naisten aggressiota. Se on yhteiskunnassa tabu, ja naisten suora aggressio on sen vuoksi harvinainen ilmiö. Epäsuorat ja passiiviset ovat sen sijaan melko yleisiä, koska tunteet eivät häviä sillä että ne kielletään. Eniten minua lukemissani kirjoissa kiehtoivat psykoanalyytikko Elina Reenkolan kirjoitukset.

Tiikerin tehtävien kirjoittamisaikaan naisiin kohdistuvia aggressioita on kiehunut ja kuplinut sietämättömän paljon niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Liitän naisvihan äärioikeistolaiseen konservatismiin, uskonnolliseen fundamentalismiin ja naisiin projisoituun incelien itsevihaan. Sotaisa uho ja piittaamattomuus ympäristöasioista vetoavat miehisyydestään epävarmoihin miehiin. Näiden ilmiöiden pohjalla on kuoleman ja vieraan pelkoa, kyvyttömyyttä kohdata toiseutta. Näistä asioista filosofit ja kirjailijat ovat kirjoittaneet ja puhuneet koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan. Kuuroille korvilleko? On kuin matkustaisimme junassa sumun keskellä ennalta määrättyjä raiteita pitkin kohti jotain tragediaa, joka on tapahtunut jo sata vuotta sitten.

Kaikki tämä oli taustalla, kun alitajuntani tiikeri heräsi ja alkoi muovata uniaan. Yhdessä runossa tiikeri on juuri synnyttänyt naaras, joka raahaa tyhjää mahaansa Manalan lettojen yllä ja ammentaa sieltä voittamattomat supermahdit.

Tiikerin tehtävät on junamatka ajassa ja maisemassa. Toivon, että uskallat asettua samaan junanvaunuun kuin tiikeri.